Kävin viiden päivän visiitillä Tunisiassa moikkaamassa siellä töissä olevaa kaveria. Oli sen verran virkistävää vaihtelua Italiassa asumiseen, että tänne palatessa tuntuu kuin olisi palannut Italiasta Suomeen. Nyt kaikki tuntuu täällä tylsän normaalilta ja kaupungin arki ja rutiinit ovat jo itselle tuttuja, toisin kuin Tunisiassa. Kohta pääsee takaisin Suomeen, jossa kaikki on vieläkin tutumpaa. Lentomatka oli Italiasta mukavasti lyhyempi Tunisiaan kuin Suomesta, eikä maksanutkaan kovin paljoa.
Reissulla tuli käytyä myös pääkaupunki Tunisia etelämmässä El Jemin amfiteatterilla.
- Nää oli hyviä, voisi koittaa etsiä reseptin.
- Lentokentälläkin oli mosaiikkia.
- Tunisin lentokenttä
- Täyspeiliä, hassu 🙂
- Hieno nimi taiteilijalla, liekkö taiteilijanimi.
- Yhdysvaltain toisessa maailmansodassa Afrikassa kuolleiden sotilaiden hautausmaa.
- Suihkulähde hautausmaalla.
- Ristejä suorissa riveissä.
- Jenkkien sotilashautausmaa
- Pallo
- Setä pylväässä
- Karthago-museota
- Karthago silloin joskus
- hieno hauta-arkku
- hauta-arkku
- Kuoppa
- Risa hepo
- Patsaita
- Karthagon rauniot sijaitsivat mäen päällä, josta oli hyvät näkymät
- Näkymä niemen kärjessä olevasta baarista yöllä.
- Suomen suurlähetystön edustalla on näkymä merelle.
- Hypnoottista
- hassuja astioita
- Hassu hyeena
- Erikoisen mallinen hautakivi
- Kuoppa
- Hiano kelattava käärö
- Hauta-arkku tai sarkofagi?
- Kentaureja
- Kaloja
- Kaloja mosaiikissa
- Partasetä
- Sorsa
- Mustekaloja
- Minitemppeli
- Amfora
- Pylvään yläosa
- hapertunut pylväs, ilmeisesti uponneesta aluksesta.
- Kaiteita
- Komia katto
- Siisti ovi
- Nätti minareetti
- Linnoituksen ei-niin-toimintakuntoinen tykki
- Linnoituksen torni
- Linnoituksesta näkyi suuri hautausmaa meren rannalla
- Linnoitusta
- Linnoitus
- Myös amfiteatterin kellariin pääsi
- Wow
- Vaarallista elämää
- Tämä kolosseumi tunnetaan paremmin nimellä amfiteatteri
- Amfiteatterissa kuulemma järjestetään edelleenkin ohjelmaa. Katsomo joka kuvassa näkyy on kunnostettu yleisöä varten.
- Tunisian kolosseumi
- Tunisin maailmanperintökohdetta
- Kulkupelimme
- Tunisin maailmanperintökohdetta
- Tunisian toriostokset
- Näkymä Tunisissa olleen hotellin kattoterassilta.
- Ruokaa ravintolassa, tässä on monensorttista lihaa.
- Ruokaa ravintolassa, eli perunoita ja lammasta, sekä semi-tulisia kastikkeita leivän päälle.
- Hammasharja-automaatti lentokentällä.
- Malpensan kenttä
- Iso torni