16.10.2012 – Shoppailua

Huomenna alkaa kunnallisvaalien ennakkoäänestys, itsekin olen ehdolla. Minua voi äänestää Jyväskylässä numerolla 519. Itse käyn huomenna ihmettelemässä, että miten ennakkoäänestys Milanossa toimii. Tuossa keskustassa pitäisi olla äänestyspaikka Finpron tiloissa, tarkoitus olisi iltapäivällä käydä äänestämässä. 🙂

Huooh jostain syystä sen opettajan kurssi olikin ilmeisesti eri luokassa kuin mitä lukujärjestyksessä luki.. Noh nyt on tapaaminen sovittu perjantaiksi. Oppii arvostamaan oman yliopiston Korppi-järjestelmää

Paikallisen hakkerikerhon lappu ilmoitustaululla 🙂

täällä reissussa vielä entistä enemmän.

Tänään kävin myös vähän shoppailemassa, kun aikaa oli ennen asuntolainfoa. Paikallisen H&M:n miestenpuoli oli yhtä harmaan ankea kuin muissakin maissa. Ei yhtään kirkasta väriä! No joo plussaa sentään yksistä neonkeltaisista sukista ja tyylikkäistä edullisista ruskeista maihareista. Ne tosin tuskin paljoa kestäisivät, vaikka hinta olikin vain 50e, joten jäivät toistaiseksi hyllyyn. Lisäksi vaikuttivat vähän ohuilta Suomen oloihin. Naisten osaston läpikin tuli käveltyä, siellä ainoa kirkkaampi väri vaikutti olevan pinkki. Hirveen ankeaa tää maailman muoti 😀 No pari muutakin kauppaa oli joista toisessa olisin käynyt jos se olisi ollut auki(hassunhauskoja meemi-paitoja, samantyyppisiä kuin se jonka kuvan jo pistin johonkin alkupään postaukseen blogissa). Toisessa taas kävinkin, mutta hinnat(40 euroa rusetista) olivat karuja, vaikka ilmeisesti kaupan pitäjät olivatkin osan tuotteista käsityönä väkertäneet.

Paikallisella shoppailukadulla näki hyvin sen, mikä etu Jyväskylän kävelykadussa on verrattuna Via Torinoon. Jalkakäytävillä ei meinaa mahtua kulkemaan, ja kadun keskellä kulkevat autot ja ratikat, joten jos toisella puolella katua näyteikkuna sattuisikin kiinnostamaan, niin kadun ylittäminen ei innosta. Kävelykadut on parhautta!

Asuntolainfo sitten olikin aika turha, kysyä olisi saanut, mutta tuskin sihteeritädit olisivat tieneet paremmin kuin asuntolani portierit. Ei kellään myöskään tullut mieleen mitään kysyttävää. Lisäksi info oli italiaksi, ja yksi täti tulkkasi minulle sitten englanniksi. Mutta sisältö oli ehkä max 15min josta puolet vapaata keskustelua sihteerien kanssa. Toki infon osanottajamääräkin varmaan vähän vähensi intoa sen vetämisestä, paikalle saapui alle 10 opiskelijaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s