Tän näköinen asunto.
Viime yön vietin hostellissa. Hostellista lähtö oli komea kuten tapoihin kuuluu. En saanut ovea auki, joten soitin hostellin numeroon. Lupasivat lähettää huoltomiehen. Yritin sitten vielä avata ovea, ja aukesihan se.. Olen tainnut ennenkin törmätä näihin lukkoihin Etelä-Euroopassa, ne vaativat jonkin ihmeellistä rentoa tiirikoijan ranneliikkeen, jota kankealta suomalaiselta ei löydy. Koitin ennen soittoa tosiaan avata ovea useilla erilaisilla lähestymistavoilla, mutta tuntui siltä että avain ei vain suostu vääntymään lukossa.
No selvisin kuitenkin hostellista ulos. Seuraavaksi suunnistin jyväskyläläisenä huonosti toimivaa joukkoliikennettä halveksuvana kävellen paikkaan, josta saisin opiskelija-asuntolan avaimen(matkaa taisi olla about 5km). Oletin myös että majoitus olisi sillä suunnalla. Sainkin paikan päältä vain lapun, jota vastaan saan avaimen sitten asuntolan aulapäivystyksestä toiselta puolelta kaupunkia. Jeejee. Onneksi sinne pääsi kätevästi metrolla – vain yksi vaihto eri linjan vaunuun. Metrossa tuli tietysti otettua se vaihtoyhteys väärään suuntaan, mutta kun sen tajusi niin helposti se vaihto toiseen suuntaan menevään saman linjan junaan onnistui. Itse asiassa oli alunperinkin asiasta pahat ennakkofiilikset, kun linjan nimessä ei löytynyt sitä pysäkkiä mikä olisi pitänyt. Numero sentään oli oikea. En kuitenkaan nähnyt muitakaan metroportteja jotka olisivat oikeaan suuntaan vieneet niillä main joilla metroon hyppäsin, noh kait ne jonnekin oli jemmattu.
Sitten lähdin etsimään majoitusta. Olisin saattanut olla useampaan kertaan enemmän tai vähemmän hukassa ilman hostellin ystävällisen virkailijan ojentamaa turistikarttaa(RossoVino on kiva hostelli, lukot on tosin kummallisia, ja sähkötyöt). Kartassakin, tai Milanossa yleisemminkin on kyllä silti tiettyjä puutteita. KUKA HULLU SIJOITTAA SAMAAN KAUPUNGINOSAAN KAKSI VIA BASSINI-KATUA. Noh toinen oli Via Eduardo Bassini ja toinen sitten Rodrigo Bassini tmv. Mutta kun nämä hullut italialaiset merkitsevät mm. karttoihinsa vain Via Bassini, ja jättävät sen spesifioivan etunimen pois.. Ja eipä tuossa asuntolapalveluistakaan saamassani lärpäkkeessä tuota Eduardoa lukenut. Onneksi osasin väärän kadun päässä ollessani arvata, että sen toisessa päässä ei ole majoitusta, ja lähdin talsimaan kohti oikeaa katua. Olin onneksi havainnut sen, että samannimisiä katuja on kaksi jo aiemmin, muuten olisi saattanut jossain ihan muualla sijaitseva majoitus jäädä löytämättä.. Äh okei, nyt kun katsoin karttaa sadannen kerran, niin toinen katu on Via Bazzini ja toinen Via Bassini.. Näköjään oli jäänyt jotain oleellista tajuamatta 😀
Noh majoitukseen saavuttuani sain avaimet ilman mitään hirveää kriisiä, mitä nyt passini jäi virkailijan haltuun. Käsittääkseni tarkoituksella, mutta aina voi olla että kiirehdin vain kohti huonettani valoa nopeammin saatuani avaimet. Uusi asunto oli odottamaani parempi. Vain wc-tila on yhteinen toisen vaihtarin kanssa, mutta huone on oma. Keittiötilat on jaettu kerroksen kesken. Kämppis tuli heti esittelemään itsensä. On Eduardo ja Espanjasta kotoisin. Nyt on sitten kaksi Eetua samassa kämpässä. Kun olin hetken aikaa kotiutunut, niin lähdin ostoksille. Lopulta jopa onnistuin löytämään kaupan, illemmalla löysin vielä toisen lähempääkin. Kahvioita kyllä on joka kadulla, mutta kauppoja vain ilmeisesti muutaman korttelin välein. Illemmalla minulle selvisi, että wlan-tunnukset saadakseen pitäisi käydä puhumassa jollekin sedälle asuntokonttorin viereisessä rakennuksessa – juurikin siellä toisella puolella kaupunkia. Ilmeisesti netitöntä elämää siihen asti.
Oma episodinsa oli myös tuo, että sain koneeseen sähköä. Ensin ostin jonkin kalliin sovittimen(20 euroa) joka ei yllättäen sopinutkaan kyseiseen käyttötarkoitukseen. Illemmalla löysin yhdestä pikkukaupasta asiansa hoitavan 2e sovittimen. Noh ainakin on sähköä. Kävellessä tuli löydettyä myös ihan kelpo ruokaa. Ensimmäiseksi ostin kojulta leivän, jonka välissä oli pihvi ja sipulia. Ei se hampurilainen ollut, mutta ihan kelpo investointi, hintaa taisi olla 5 euroa, lisäksi ostin euron kokiksen ruokajuomaksi. Kaupasta taas löysin 3kpl pakastepitsalajitelman hintaan 5 euroa. Seuraava kauppareissu sitten tulikin tehtyä kun tajusin ettei ole leivinpaperia. Myös viinirypäleitä ostin naposteltavaksi. Kaupoissa on ihan samat tuotteet kuin Suomessakin, joten elämä on helppoa. ^_^ Eläköön globalisaatio! Noh, pastoja on sentään suurempi valikoima… Italian liikennekin on yllättävän leppoista. Autoja on toki pysäköitynä vaikka minne, mutta toisaalta ne yleensä sopivat siellä olemaan ketään häiritsemättä, joten olkoot. Suomessa kun saa sakot tyhjälle joutomaahiekkakentällekin pysäköinnistä…
Jahas, sisäpuhelin soi juuri, kylläkin vain yhden kerran. Saas nähdä kuinka usein nuo täällä tuppaavat pärisemään ja onko tuo joku mystinen viesti tmv. Tää mun tietokonetuoli on kyl kamala, näyttää siltä että on romahtamassa joka suuntaan 😀
Matkalla Milanossa 