30.9.2012 – Kun matkaan lähden

Lähdin juuri matkaan. Ensin matkustan Jyväskylästä junalla(opiskelija 13 euroa) Tampereelle, josta puolestaan lentokenttäbussilla(6 euroa) Pirkkalaan. Pirkkalassa sitten olisi tarkoitus könytä Ryanairin koneeseen(42 euroa), jolla lennän Bergamoon. Bergamosta puolestani nousen lentokenttäbussiin, joka vie minut Milanoon (6 euroa?). Milanossa vielä pitäisi sitten löytää paikallisliikenteen bussilippuja myyvä kioski, ja sen jälkeen hypätä bussiin ja mennä hostellille(40 euroa) ensimmäiseksi yöksi. Hostellihuone on yhden hengen, mutta siinä on jaettu suihku, kuulostaa riittävän luksukselta 🙂 Seuraavana aamuna sitten olisi tarkoitus mennä majoittumaan varsinaiseen yliopiston asuntolaan.

Matkassa on mukana läppäri, kolme vaihtovaatekertaa, kännykkä jonka navigaattoriin on ladattu Milanon kartat, tulostettu kartta Milanon keskustasta, ruokaa sen verran kuin koneeseen uskaltaa käsimatkatavaroihin ottaa ja siinä ne tärkeimmät tulivatkin. Käsimatkatavaroilla olisi siis tarkoitus pärjätä seuraava kolme kuukautta, tai ainakin puolitoista, saattaa olla että piipahdan marraskuussa Suomessa. Vielä vähemmillä varusteilla tuli tehtyä neljän päivän reissu Riikaan viime viikolla. Silloin mukana ei ollut edes läppäriä!

Ensi kerralla voisi yrittää pakata läppärin virtapiuhan lähemmäs repun pintaa, niin ei tulisi laiskasti irkattua akkukäyttöisesti myös junassa, kun täällä kuitenkin olisi pistoke ihan vieressä.. Noh kaivoin nyt kumminkin tuon virtalähteenkin esille, eipähän ainakaan akku lopu ennen Tamperetta, kolmen tunnin akkukestoa tämä laite tosin lupaili.

Harmi, että junaverkko on vähän hitaanpuoleinen, koska muuten onnistuisin varmaan pystyttämään matkablogialustan tässä junamatkan aikana. Lisäksi tunnelit Jyväskylän ja Jämsän välillä katkovat yhteyttä. Ajattelin käyttää konetta sen välin ajan, sen jälkeen syödä ja sitten pikku hiljaa pakkailla ennen Tamperetta. Jää sitten vielä akkua loppumatkaksikin, jos sitä haluaa käyttää ennen hostellia.